Edunvalvonta

Ammattikorkeakouluissa työskentelevien tieteentekijöiden työskentelyedellytyksissä on paljon parannettavaa ja tämä vaatii edunvalvontaa, joka huomioi sekä yleisiä että ammattikorkeakoulusektorille erityisiä TKI-työn ja tutkimusperustaisen opetuksen reunaehtoja. Samkot tekee tällaista edunvalvontaa.

Samkotin edunvalvonnan tärkeimpiä tavoitteita ovat:
  • Ammattikorkeakouluissa työskentelevien tieteentekijöiden työskentelyolosuhteet kehittyvät suuntaan, jossa sekä TKI-työn että tutkimusperustaisen opetuksen ja näiden yhteensovittamisen reunaehdot huomioidaan nykyistä paremmin.
  • Ammattikorkeakouluissa työskentelevät tieteentekijät tuntevat omat oikeutensa paremmin ja järjestäytyvät kattavammin.
  • Ammattikorkeakouluissa työskentelevät tieteentekijät nähdään uskottavina akateemisina toimijoina siinä missä yliopistosektorilla toimivat tieteentekijätkin. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut nähdään yleisesti luontevina ja tasavertaisina yhteistyökumppaneita.

 

Ammattikorkeakoulujen työehtosopimukset

Alkuvuodesta 2024 ammattikorkeakoulut saivat oman työehtosopimuksen. Yksi työehtosopimuksen sopijaosapuolista on akavalainen Ylemmät Toimihenkilöt (YTN) -neuvottelujärjestö, jonka jäsenliitto myös Tieteentekijät on. Uuden työehtosopimuksen myötä YTN-liittojen jäsenet saivat omille työpaikoilleen ammattikorkeakouluihin myös heitä edustavat luottamusmiehet.

Lue alla olevista linkeistä lisää Samkotin ja Tieteentekijöiden liiton näkemyksistä uutta työehtosopimusta koskien.

AMK työehtosopimus hyväksytty

 

Ammattikorkeakouluille oma työehtosopimus – tieteentekijät haluavat tki-työn näkyväksi