HYTin jäsenlehti siirtyy tämän kirjoituksen myötä blogipohjaiseksi. Blogi toimii vielä tällä hetkellä kotisivujen alustalla, mutta tulevan vuoden aikana blogille on tulossa oma alusta. Ensimmäisen blogikirjoituksen kirjoittaja on HYTin hallituksen jäsen, yleisen oikeustieteen väitöskirjatutkija Paul Tiensuu.
Poliitikot lähes yksimielisiä paremman tutkimusrahoituksen tarpeesta Tutkaksen “Yhdeksän hyvää tieteelle” –tilaisuudessa, mutta konkreettisia lupauksia tuli kovin vähän.
Yliopistoväki haluaa vakaata rahoitusta ja työrauhaa
“Yhdeksän hyvää tieteelle” -tilaisuuden alussa tutkimuskentän edustajat pääsivät kertomaan toiveistaan. Tilaisuutta isännöineen tutkijoiden ja kansanedustajien yhdistys Tutkaksen puheenjohtaja professori Ilkka Ruostetsaaren jälkeen puheenvuoron saivat Tieteentekijöiden liiton (TTL) puheenjohtaja Maija Peltola, Professoriliiton (prof) puheenjohtaja Jouni Kivistö-Rahnasto, sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Sanni Lehtinen.
Kaikkien puheenvuorojen keskiössä oli suuremman ja pitkäjänteisemmän rahoituksen tarve. Rahoitusjärjestelmää on muutettava niin, että se tukee yliopistojen kestävää ja tehokasta tutkimus- ja opetustyötä. Peltola sanoi tiedeyhteisön tarvitsevan päättäjien luottamusta kykyynsä tehdä autonomisia ratkaisuja, rahoituksen ja työsuhteiden vakautta sekä työrauhaa, jota nyt häiritsee jatkuva raportointi, rahoituksen hakeminen, suunnitelmien jättäminen ja muu työ, joka ei ole varsinaista tutkimus- ja opetustyötä.
Kaikki tämä kuitenkin vaatii lisärahoitusta monen kurjan leikkausvuoden jälkeen. Kivistö-Rahnasto huomautti Suomen viimeisen 10 vuoden tutkimus-, kehitys ja innovaatiorahoituksen BKT osuuden pudotuksen n. 3.7%:sta 2.7%:n olleen OECD:n historian suurin. Konkreettiset seuraukset ovat dramaattisia: vuodesta 2012 vuoteen 2017 opetus- ja tutkimushenkilökunta vähentyi 4% ja tukihenkilökunta 18%. Vuonna 2018 Suomessa oli 429 professoria vähemmän kuin vuonna 2009, Helsingin yliopistossa 61. Koska professorit hakevat rahoitusta laitoksille ja tutkimusryhmille, on myös tohtorikoulutettavien rahoitus vähentynyt radikaalisti.
Kaikki yhtyivätkin Ruostetsaaren vaatimukseen nostaa tutkimus- ja innovaatiorahoituksen vahvistaminen tiedepolitiikan keskiöön. Yliopistoindeksi on palautettava, mutta se ei riitä, sillä kuten Kivistö-Rahnasto sanoi, osuus on nyt alhaalla ja indeksi pitää sen paikoillaan. BKT osuus pitäisi nostaa tavoiteltuun 4%:n. Myös rahoitusmallissa on parantamista. Ruostetsaari huomautti nykyisen vahvan tulosohjauksen vaikeuttavan pitkäjänteisen perustutkimuksen tekemistä. Peltola kaipasikin pitkiä sopimuksia ja Kivistö-Rahnasto yliopistoille 20% perusrahoitusta, jonka ne voisivat käyttää oman mielensä mukaan ilman ohjausta.
Ruostetsaari nosti esiin myös, että päättäjien tulisi hyödyntää tutkimusta paremmin. Varsinkin lainsäädännön arvioinnin olisi perustuttava tieteelliseen tutkimukseen. Ministeriöihin olisi saatava alan tutkimusta seuraavat ja sitä ministeriön toiminnassa hyödyntävät tutkimusjohtajat, ja lisäksi olisi tehtävä hallitustason ratkaisuja – Ruostetsaari kysyikin tarvittaisiinko ”tiede- tutkimus-, ja innovaatioministeriä?”
Myös Lehtinen kiinnitti huomiota pitkäjänteisen tutkimuksen tarpeeseen suurten poliittisten kysymysten, kuten ilmastonmuutoksen torjumisen, ratkaisemiseksi. Opiskelijat toivoivat myös lisärahoitusta tukihenkilökuntaan ja opiskelijoiden hyvinvointipalveluihin, 100€:n korotusta opintotukeen, sekä “alustamallia”, jossa opiskelija voi rakentaa opintonsa vapaasti eri laitosten, tiedekuntien ja yliopistojen opinnoista.
Puolueet myöntävät ongelmat
Seuravaksi eri puolueiden edustajat pääsivät 2-3 hengen paneeleissa kertomaan, miten heidän puolueensa vastaavat tiedeyhteisön toiveisiin. Ensimmäisessä paneelissa olivat Sari Multala (kok), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) ja Tiina Tuomela (kd), toisessa Fredrik Guseff (rkp) ja Antton Rönnholm (sdp), ja kolmannessa Li Andersson (vas), Katri Kulmuni (kesk) ja Jussi Halla-aho (ps). Käyn läpi heidän vastauksiaan tiedemaailman toiveisiin yleensä, painottaen konkreettisia lupauksia. Paneelimallin takia kaikilta ei kysytty samoja kysymyksiä, mutta toisaalta kaikilla poliitikoilla oli ensin oma vapaa puheenvuoronsa, jonka aikana he saivat luvata mitä tahtoivat.
Tiedeyhteisön keskeiset toiveet olivat siis: 1) jäädytetyn yliopistoindeksin palauttaminen; 2) 4% BKT-osuustavoite; 3) yliopistojen autonomisen toiminnan paremmin mahdollistava rahoitusmalli; 4) pidemmät ja rauhoitetummat työsuhteet; 5) opintotuen korotus.
Yleisesti kaikki puolueet olivat yhtä mieltä indeksin palauttamisesta, ja Multala, Alanko-Kahiluoto, Tuomela, Guseff ja Rönnholm myöntyivät varovaisesti pitämään sitä mahdollisena kynnyskysymyksenä hallitusneuvotteluissa. Guseff ja Rönnholm vakuuttivat, että yliopistoindeksin jäädytys voidaan purkaa koskematta muihin indekseihin, koska se on oma erillinen asiansa. Vasemmistoliitolla tämä jäädytyksen poistaminen kuuluu vaaliohjelmaan, ja Vihreiden ohjelmaan kuuluvasta 1,11 miljardin lisärahoituksesta koulutukseen 300 miljoonaa on kohdistettu korkeakouluille ja tutkimukseen.
TKI-rahoituksen 4% BKT-osuustavoitettakin kannatettiin, mutta tahtoa sitoutua siihen oli vähän. Multala ja Alanko-Kahiluoto kannattivat kaikkien puolueiden sopimusta sen nostamisesta 4%:n vuoteen 2030 mennessä. Vasemmistoliiton tavoite on korotus vähintään 5% jo seuraavien kahden hallituskauden aikana.Pitkäjänteinen rahoitus oli myös ensisijainen ratkaisu työrauhan luomiseen, mutta täsmällisiä lupauksia rahoituksesta ei saatu
Pitkäjänteinen rahoitus oli myös ensisijainen ratkaisu työrauhan luomiseen, mutta täsmällisiä lupauksia rahoituksesta ei saatu
Kaikkien puolueiden edustajat myönsivät periaatteessa pitkäkestoisen rahoituksen tarpeen, mutta selkeät lupaukset muuttaa rahoitusmalli perusrahoitusvetoiseksi olivat harvassa. Kysyttäessä kilpailuttamattomasta 20% perusrahoituksesta, Alanko-Kahiluoto kertoi sen kuuluvan Vihreiden ohjelmaan – vastikkeeton perusrahoitus tosiaan löytyykin ohjelmasta, muttei tätä prosenttilukua. Myös Vasemmistoliiton ohjelmaan kuuluu tutkimusrahoituksen painopisteen siirtäminen perusrahoitukseen. Perussuomalaisten Halla-aho ei suostunut sitoutumaan mihinkään lukuun, eikä Kokoomuksen Tuomela halunnut myöntää kilpailuttamatonta tai vastikkeetonta rahoitusta. Pitkäjänteinen rahoitus oli myös ensisijainen ratkaisu työrauhan luomiseen, mutta täsmällisiä lupauksia rahoituksesta ei saatu.
Opintotuen korotusta lupailivat RKP, SDP, Vasemmistoliitto, jonka ohjelmaan kuuluu nostaa “korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa välittömästi 101 euroa kuussa”, sekä Vihreät, joiden ohjelmassa on kohdistettu 98 miljoonan euron lisärahoitus opintotukeen. Vihreillä myös opiskelijoiden toivoma alustamalli kuuluu vaaliohjelmaan. Perussuomalaisia lukuunottamatta kaikki puolueet ilmaisivat lisäksi tavoitteekseen korkeakouluvision mukaisen korkeakoulutettujen ikäluokkaosuuden nostamisen 50%:n. Nykyinen 41% osuus on OECD:n keskitason alapuolella.
Rahaa korkeakouluille Vihreät löysivät yritystuista ja SDP:n Rönnholm tehokkaammasta verojen keräämisestä. Perussuomalaiset perisivät EU-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta lukukausimaksuja. Yleisesti toivottiin rahaa tulevan paranevasta työllisyydestä, ja kaikki tiedostivat että myös yksityiset tuet on saatava uudestaan nousuun. RKP:n Guseff mainitsi, että koulutukseen panostaminen auttaa siinä. Voidaan siis ajatella, että koulutukseen sijoitettavat rahat maksavat itsensä takaisin.
Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen kysyi kolmannen paneelin osallistujilta ovatko nämä valmiita avaamaan yliopistolakia yliopistodemokratian lisäämiseksi. Vasemmistoliitolla tämäkin kuului ohjelmaan.
Paljon sympatiaa, vähän konkretiaa
Mitä puolueiden edustajien vastauksista jäi käteen? Kuten tiedeyhteisön edustajat kommentoivat, puheet olivat hyvin myönteisiä. Nykyisen rahoitusmallin ongelmat myönnettiin suurimmassa osassa puheista, ja indeksin jäädytyksen purkamista kannattivat kaikki.
Indeksin jäädyttämisen purkamisesta ei kuitenkaan ole iloa ilman rahoitusosuuden kasvattamista, ja lupauksia konkreettisista toimista saatiin niukasti. Mieluummin kuin puhuvan tavoitteesta nostaa TKI-rahoituksen BKT-osuus 4%:n 2030 mennessä, kuulisimme päättäjien sitoutuvan kirjaamaan hallitusohjelmaan sen nostamisen puolella prosenttiyksiköllä vuonna 2020. Lisäksi jos rahoituksen suhteen nojataan toiveeseen työllisyyden parantumisesta, herää kysymys ollaanko TKI-rahoitusta valmiita nostamaan nyky-olosuhteissa lainkaan.
Vasemmistoliiton Andersson ja Vihreiden Alanko-Kahiluoto erosivat muista viittaamalla toistuvasti puolueidensa vaaliohjelmiin, joista löytyy lukuisia konkreettisia lupauksia korkeakoulumyönteisestä politiikasta. Herää kysymys, mikseivät muiden puolueiden edustajat tehneet niin. Eikö niillä ole koulutuspoliittisia linjauksia, vai ovatko ne liian kaukana tiedeyhteisön toiveista? Tarkistin asian lukemalla kaikkien edustettuina olleiden puolueiden vaaliohjelmat. Niissä oli valtavia eroja.
Kokoomus lupaa ohjelmassaan yliopistoille tosiaan ainoastaan suunnitelman nostaa TKI-rahoituksen BKT-osuus 4%:n määrittämättömässä ajassa, ja “monipuolist[aa] korkeakoulujen mahdollisuuksia kerätä yksityistä rahoitusta”, ilman mitään konkreettista siitä, mitä tämä tarkoittaa. Lisäksi Kokoomuksen ohjelmaan kuuluu siirtää “koulutuksessa painopistettä tutkintokeskeisyydestä osaamiskeskeisyyteen” työelämän tarpeiden palvelemiseksi, mikä vaikuttaa olevan osin vastakkaista toiveille panostaa enemmän tärkeään perustutkimukseen.
Myös Kristillisdemokraattien ohjelma on koulutuksen osalta liike-elämä-vetoinen. Sen mukaan puolue panostaisi tutkimusvientiin ja tutkimustoiminnan suuntaamiseen hyödyttämään enemmän yritystoimintaa.
Keskustan ohjelmassa panostetaan perus- ja ammattikoulutukseen. Korkeakouluista sanotaan vain, että niitä pitää olla jokaisessa maakunnassa, mutta samaa alustaa käyttäen.
SDP:llä on kaksi ohjelmaa, lyhyt ja pitkä, joista jälkimmäisessä tähdätään vuoteen 2030 saakka. Lyhyeen ohjelmaan on kirjattu tavoite korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden nostamisesta nuorisoikäluokissa 50%:n, sekä lupaukset taata riittävä perusrahoitus ja “[s]elvit[tää] korkeakoulujen heikon läpäisyasteen syyt ja laatia toimenpideohjelma läpäisyn parantamiseksi”. Pitkän tähtäimen suunnitelmassa SDP tavoittelee Suomelle “TKI-toimintaympäristönä kärkipaikkaa maailmassa” pitkäjänteisen tiedepolitiikan avulla. Konkreettisina toimina ohjelma sisältää muun muassa TKI-osuuden nostamisen 4% BKT:sta vuoteen 2030 mennessä, OECD:n suosittaman TKI-toiminnan hallinnon muutosten toteuttamisen.
RKP:n ohjelmassa pyritään TKI-osuuden nostamiseen 4%:n BKT:sta jo vuoteen 2025 mennessä. Perusrahoituksen osuutta luvataan kasvattaa. Opintorahan korottamisen lisäksi RKP nostaisi opintotuen tulorajaa 50%:lla.
Perussuomalaisten ohjelmassa puhutaan koulutuksen huonosta tasosta, muttei luvata siihen mitään korjauksia. Vihreiden ja Vasemmistoliiton ohjelmista on jo puhuttu yllä.
Se, että tavoitteet ja toimenpiteet on kirjattu vaaliohjelmaan, ei takaa, että ne toteutuisivat. Mutta tekee se siitä todennäköisempää kuin jos niitä ei ole kirjattu, ja antaa äänestäjälle jotakin konkreettista mihin vedota vaalien jälkeen. Jos puolue ei ole vaaliohjelmassaan luvannut mitään yliopistoille, on siltä vaikeampi myöskään vaalien jälkeen mitään vaatia.