Lähes kaikissa oppilaitoksissa siirryttiin keväällä 2020 etäopetukseen hyvin nopealla aikataululla. Kaikki tapahtui äkkiä, aivan kuin lennosta. Vaikka keväästä suoriuduttiin mallikkaasti ammattilaisen ottein ja työyhteisön tuella, nousee tilanteen pitkittyessä huoleksi erityisesti yliopisto-opettajien jaksaminen. Kevät kuormitti yliopisto-opettajia, sillä aikaa varautua kevään etäopetukseen jäi lopulta vain muutamia päiviä. Nyt tulevaisuus näyttää yhtä epävarmalta kuin keväälläkin, mikä osaltaan lisää opetushenkilöstön paineita. Pandemiatilanteen jatkuessa on syytä nostaa keskusteluun erityisesti opetushenkilökunnan työhyvinvointi.
Opettajien kokemuksia etäopetuksesta
Kysyimme yliopiston opetushenkilöstöltä meneillään olevista ja tulevista opetuksista. Selviytyminen huolettaa, kun opetushenkilöstö pohtii syksyn etätyötä. Uuden lukuvuoden alkuvaiheessa tilannetta katsotaan jaksamisen kautta. Työpäivät venyvät helposti 10-tuntisiksi, kun otetaan uusia työkaluja käyttöön ja samalla puretaan jatkuvaa sähköpostitulvaa. Uudenlaista kuormitusta aiheuttavat myös monet Zoom-palaverit päivässä: siinä missä aiemmin sovittiin asioista kahvitauolla tai kopiokoneella, nyt on järjestettävä kokous tai kirjoitettava sähköpostia. Niska-, hartia- ja pääkivut tekevät päätteen äärellä tuntitolkulla työskentelystä haastavaa.
Vaikka vuorovaikutuksen määrä etätyökaluin ei ole välttämättä vähentynyt, on harva nähnyt kollegoitaan kasvotusten sitten alkuvuoden. Kontakti kollegoihin ja opiskelijoihin jää väistämättä etäiseksi, ja normaalioloissa vahvasti vuorovaikutteinen ammatti saattaa näyttäytyä jopa yksinäisenä.
Moni on kokenut erilaisten sovellusten kautta tapahtuvan vuorovaikutuksen raskaampana ja keskittymisen kannalta vaativampana verrattuna lähitapaamisiin. Samalla kun istuu Zoom-kokouksissa, tulee helposti tehtyä myös muita työtehtäviä, kuten käytyä läpi sähköpostia.
Työhyvinvointi koetuksella ja epätietoa tulevasta
Työtehtävien pirstoutuminen ja lomittuminen etätyössä haastaa keskittymiskyvyn. Samalla kotoa työskentely hämärtää vapaa-ajan ja työn rajaa entisestään. Kukaan ei myöskään tiedä, kuinka kauan nykyinen tilanne jatkuu ja milloin Maailman terveysjärjestö WHO julistaa pandemian päättyneeksi. Onko kriisin jälkeen enää paluuta työhuoneelle, kun toimitilasäästöt olivat esillä jo ennen pandemiatilannetta? Palataanko vielä luokkahuoneopetukseen ja jos, niin missä muodossa? Miten rakennamme yhteisöllisyyttä pandemian jälkeen? Yhteisöllisyyden kysymykset koskettavat opetuksen kautta myös koko muuta yliopistoyhteisöä.
Yliopiston tulisikin varautua opettajien ja henkilöstön työhyvinvoinnin tukemiseen lisäämällä resursseja opetukseen. Esimerkiksi OAJ:n kyselyn mukaan reilusti yli puolet opettajista (myös yliopisto-opettajat) kokivat työmääränsä lisääntyneen keväällä. Jos työmäärä lisääntyy, olisi tärkeää panostaa tukitoimiin, jotta opettajat eivät jäisi tyhjän päälle.
Oma työyhteisö ja siinä tapahtuva yhteissuunnittelu voisi olla yksi tukitoimi, jonka ylläpitäminen olisi kustannustehokasta: omien kokemusten jakaminen ja kollegoiden kanssa keskusteleminen ovat tärkeä voimavara etätyön ja -opetuksen aikana. Meidän tehtävämme on nyt jatkaa Helsingin yliopiston uuden strategian hengessä:
“Tavoitteenamme on merkittävästi vähentää yhteisön jäsenten uupumusta ja uupumusriskiä. Tämä edellyttää toimintakulttuurimme kriittistä tarkastelua ja jaksamista edistävien toimintatapojen kehittämistä.”
Helsingin yliopiston strategia 2021-2030
Laura Kortesoja, väitöskirjatutkija, varapuheenjohtaja, Helsingin yliopiston tieteentekijät
Suvi Kotkavuori, puheenjohtaja, Helsingin yliopiston opetusalanpaikallisyhdistys HYL
