INA järjesti perinteisen kirjamessuseminaarinsa tällä kertaa Pasilassa Rauhanasemalla. Seminaarin jälkeen juhlimme samassa tilassa INA:n 60-vuotista taivalta. Seminaari järjestettiin hybridinä, joten osallistujia oli myös etänä.
Jarmo Saarti: Olemmeko korvattavissa? Kirjastoalan tulevaisuus
Seminaarin avasi INA:n puheenjohtaja Jussi Hyvärinen. Ensimmäinen puhuja oli Jarmo Saarti. Saartilla on pitkä työhistoria eri kirjastojen johtotehvätissä sekä kirjalijana, tutkijana ja muusikkona. Kirjastoalan tulevaisuutta käsittelevän esityksen otsikko kysyi raflaavasti ”Olemmeko korvattavissa?”.
Saarti tarkensi kysymystään muotoon ”Mitkä työtehtävistämme työnantajamme ja/tai käyttäjämme voivat korvata tehokkaammilla ja/tai edullisemmilla tavoilla?” Tekoälyn käytön eettisistä näkökulmista Saarti totesi, että jos työtä helpottava väline on saatavilla, tutkijat ottavat Saartin mukaan sen välittömästi käyttöön (eli ovat ottaneet jo käyttöön), joten etiikasta kannattaisi keskustella siitä näkökulmasta, että maito on jo niinsanotusti kaatunut.
Kirjaston tulisikin määritellä syömähampaansa uudelleen, perustehtävänsä kautta. Hallitus on linjannut, että vuonna 2030 yli puolelle nuorista pitäisi saada korkeakoulutututkinto. Tässä on yliopistokirjastoille yksi tarpeellisuuden perustelu. Myös tieteellisten julkaisujen määrä paisuu kaiken aikaa. Vuonna 2022 julkaistiin 3,3 miljoonaa akateemista artikkelia. Näiden hallitsemissa yliopistokirjastolaisilla riittää työsarkaa.
Suomen ikärakenne muttuu niin, että vuonna 2050 opiskeluikäisten ikäluokat ovat valtavasti nykyistä pienempiä. Saarti ennusti, että korkeakouluista lakkautetaan puolet, mikäli jotakin muutosta tai uutta linjausta ei tehdä ennen sitä. Ulkomailla syntyneiden osuus kasvaa, mutta kielivaatimuksista johtuen työyhteisöt ovat edelleen 99-prosenttisesti kantasuomalaisista koostuvia. Lakeihin pitäisi tehdä muutoksia, sillä virkakielisäännöt aiheuttavat sen, että töissämme ei pärjää ihan kevyellä suomen tai ruotsin kielitaidolla, joten töihin pääsyn kynnys on hyvin korkea.
Myös opiskelijoiden ohjaus ja tuki tulevat olemaan jatkossa varteenotettava työsarka kirjastoille. Tällä hetkellä koulumaailmassa näkyvä suuri opiskelun tuen tarve näkyy hetken päästä yliopistomaailmassa. Kirjastoissa on paljon asiantuntemusta kirjoittamiseen ja julkaisemiseen liittyvissä asioissa.
Tekoälyyn liittyvissä asioissa kirjastojen pitisi keksiä oma roolinsa ja tehdä yhteistyötä alan suurten toimijoiden kanssa. Ei pitäisi toimia niin kuin aikanaan kirjojen digitoinnin kanssa tehtiin, eli Google otti koko homman omiin käsiinsä eikä kirjastoille oikein jäänyt mitään roolia. Kirjastolaisilla on paljon laadunvalvontaosaamista, mikäli tekoälyllä tuotetaan esim. luettelointitietoa. Ja tästä osaamisesta pitää myös maksaa.
Maija Paavolainen: Neljä syytä vihata tekoälyä
Maija Paavolainen piti kriittisen esityksen tekoälystä otsikolla ”4 syytä vihata tekoälyä”. Paavolainen työskentelee informaatikkona erityisesti tutkimusaineistojen parissa Helsingin Yliopiston kirjastossa.
Paavolainen kritisoi messiaanisia lupauksia tekoälystä. Tekoälyn pitäisi ratkaista nälänhätä, sodat ja ilmastonmuutos, kunhan se on tarpeeksi kehittynyt. Ongelmana ei kuitenkaan usein ole tiedon puute. Ilmastonmuutoskin on tunnettu jo 80-luvulta asti, ja on tiedetty mitä pitäisi tehdä, mutta me enne tee sitä. Tieto yksin ei ratkaise ongelmaa.
Paavolaisen neljä syytä vihata tekoälyä ovat: tekoäly tuhoaa aivot, tekoäly hallusinoi, tekoäly tuotetaan riistotyönä ja tekoäly tuhoaa ympäristön. Paavolaisen esityksessä on paljon linkkejä erinomaisiin tutkimusartikkeleihin kustakin näistä aiheista.
Työelämässä alkaa yleistyä tapa tuottaa töissä tarvittavia kirjoituksia tekoälyllä, esimerkkitapauksena Paavolaisella oli aivan kelvoton workshopin valmistelupaperi. Tällaiselle AI-tuuballe on keksitty jo termikin: ”workslop”. Tuottamalla tällaista sisältöä siirrämme työn itseltämme sille, joka joutuu tekstiä korjaamaan tai käyttämään. Taidot myöskin rapautuvat kun niitä ei käytä, vaarallisena esimerkkinä laskelmat joiden tekijä on juridisessa vastuussa laskelmien oikeellisuudesta, mutta tekijä ei työn automatisoinnin jälkeen enää osaisi itse tehdä näitä laskelmia.
Tekoälyn hallusinointi on varmastikin jo kaikille tuttua. Tekoäly voi myös levittää disinformaatiota. Venäjä levittää tällä hetkellä sotapropagandaansa tekoälymalleihin myös pohjoismaissa. Venäjä käyttää siis menetelmiä, joilla kielimallit saadaan toistamaan Venäjän väitteitä myös pohjoismaisilla kielillä.
Tekoäly tuottamiseen käytetään paljonkin riistotyötä. Esimerkiksi kuvien annotointia tehdään hyvin köyhissä oloissa minimaalisella palkalla. Tekoäly myös riistää taiteen tekijöitä tuottamalla kopioita ja rip-offeja tekijänoikeuksien alaisesta luovasta työstä.
Tekoäly syö valtavasti laskentatehoa ja sähköä. Uusia datakeskuksia rakennetaan valtavasti ympäri maailmaa. Teknologiajätit etiikkapesevät toimintaansa rahoittamalla tekoälyn etiikan tutkimusta ympäri maailmaa. Vaikka summat ovat suuria, ne ovat tekoälybisneksessä liikkuviin rahoihin verrattuna vain pisara valtameressä.
Tekoälyä käytetään paljon myös tutkimuksessa, ja se on ongelmallista. Tuloksia tuotetaan tavoilla, joita tutkija ei välttämättä ymmärrä tai pysty selittämään. Tämä ei ole enää tutkimusta siinä mielessä mitä tutkimuksella on tähän asti ymmäretty tarkoitettavan. Puheenvuoro oli virkistävän kriittinen ja jalat maahan ankkuroiva tämän kaikkialla vallitsenvan tekoälyhypen kohinassa.
Krista Mikkonen: kansanedustajan puheenvuoro
Tänä vuonna poliitikkovieraana oli Vihreiden kansanedustaja ja entinen ministeri Krista Mikkonen. Hän puhui ajankohtaisista eduskunnan kirjastotyöhön liittyvistä kuulumisista ja kirjastoista ylipäänsä.
Eduskunnassa on ollut työn alla tulevaisuusselonteko, jonka yhteydessä on hahmoteltu eri skenaarioita vuoteen 2045. Yksi skenaarioista oli teknojättien maailma, jossa infrastruktuuri on pitkälti teknojättien käsissä ja eriarvoisuus kasvaa. Sivistys nähdään vastavoimana teknologiajäteille. Jatkuva oppiminen ja vapaa sivistystyö ovat olleet viime aikoina leikkausten kohteena, mutta ne ovat kirjastojen ohella erittäin tärkeitä sivistyksen kannalta.
Kirjasto ylläpitää myös lukutaitoa, joka ei ole enää Suomessakaan itsestäänselvyys. Olisi myös tärkeää opettaa lapsille kriittistä lukutaitoa, sillä sosiaalisen median vaikutus kasvaa jatkuvasti. Kotona kaikilla lapsilla ei ole välttämättä aikuista, joka tukisi kriittistä ajattelua.
INAn tuleva puheenjohtaja Virpi Kultanen kommentoi puheenvuoroa kertomalla, että että oli ollut kaikkien kirjastosektorien (Yliopisto-, AMK-, erikois- ja yleisten kirjastojen) pyöreän pöydän keskustelussa kirjastoverkkopäivillä, ja myös siellä oli kaikkien strategioissa nyt pinnalla sivistys, eli olemme yhteisellä asialla.
Jussi Hyvärinen: Katsaus INA:n jäsenistöön – jäsenkyselyn tulokset
Seuraavaksi INAn väistyvä puheenjohtaja Jussi Hyvärinen kertoi jäsenkyselyn tuloksista. Jäsenkysely pohjautui vuonna 2024 toteutettuun kirjastoalan työntekijäselvitykseen. Oma jäsenkyselymme toteutettiin huhti-toukokuussa 2025. Kyselyssä oli vastaajia 97 kpl. Kyselyn tulokset kertoivat, millaisia ihmisiä jäsenemme ovat ja millaisissa työpaikoissa ja työtehtävissä he toimivat.
Kirjalijavieras Linda Liukas
Kirjailijavieraana oli tällä kertaa Linda Liukas. Olin koettanut saada Lindaa puhumaan seminaariimme jo useamman vuoden ajan, mutta nyt vasta saimme aikataulut täsmäämään.
Lindan elämäntehtävä on lasten teknologiakoulutus. Hänen kirjoittamiaan Hello Ruby -kirjoja on käännetty yli 40 kielelle. Nyt hän on kirjoittanut ensimmäisen aikuisille suunnatun kirjansa ”Nähdä maailma hiekanjyvässä”. Kirja käsittelee tietotekniikan historiaa. Kirjoittamisen aloittaminen kesti poikkeuksellisen kauan, sillä hän päätyi koko ajan kuulostamaan joko kuivalta tietojenkäsittelytieteen professorilta tai hypettävältä taloustoimittajalta. Lopulta syntyi ”flaneerauskirja”, ranskan kielen päämäärätöntä ympäriinsäharhailua tarkoittavan sanan mukaan.
Tietotekniikan historiasta löytyy paljon uraauurtavaa työtä tehneitä naisia, joiden tarinoita on viime vuosina alettu nostaa esiin. Suomen tietotekniikan historia on kuitenkin kerrottu tähän asti lähinnä miesten kautta. Linda kirjoitti Helsingin sanomiin 2021 artikkelin, johon etsi tarinoita suomalaisista alkuaikoijen naisohjelmoijista. Hän kuitenkin löysi enimmäkseen vain reikäkorttilävistäjien tarinoita. Artikkelin julkaisun jälkeen hän alkoi kuitenkin saada valtavasti viestejä, jossa ihmiset kertoivat sukulaisistaan, jotka olivat olleet alan pioneereja 60-70-luvuilla.
Näitä tarinoita ChatGPT ja muut tekoälyt eivät voi kertoa, sillä niitä ei löydy verkosta. Ne on kaivettava kansallisarkistosta ja ihmisten henkilökohtaisista sukumuisteloista. Ilman näiden penkomista historiankirjoituksemme on vaarassa jäädä hyvin puutteelliseksi ja yksisilmäiseksi.
Lindan esityksessä sivuttiin tekoälyä muutenkin. Hän oli kirjoittanut tekoälyaiheisen Hello Ruby -kirjan vuonna 2018, jolloin se ei saanut juuri lainkaan huomiota, koska tekoälyasiat räjähtivät käsiin vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Linda oli juuri niin hyvä puhuja kuin arvelinkin, ja esityksestä riitti keskustelua illan mittaan.
Katso puheenvuorojen esitykset google drivesta.
INA:n 60-vuotisjuhla
Seminaarin jälkeen jatkoimme pimenevää iltaa Rauhanasemalla INA:n 60-vuotisjuhlien merkeissä. Juhlissa kuulimme INA:n entisten puheenjohtajien aikalaiskertomuksia INA:n toiminnasta ja nautimme Liisa Akimofin musiikkiesityksestä. Tästä on hyvä jatkaa seuraavia vuosikymmeniä INA:n tärkeän työn parissa.
